Tämä sivusto on
tarkoitettu siihen, että koiran omistaja tai koiran omistamista suunnitteleva
voisi arvioida koiravakuutusten tarvetta koiran eläinlääkärikulujen osalta
(Koiran eläinlääkärikuluvakuutus). Tämän sivuston tekemiseen tai ylläpitoon ei ole vaikuttanut mikään vakuutusyhtiö tai muu kaupallinen taho.
Esimerkkikoira Niksu
Tämän sivuston esimerkkikoirana on Fieldspanieli Niksu.
Niksu on 2011 syntynyt uros, joka on ostettu spanieleja kasvattavasta
kennelistä Suomesta. Pentuetarkastuslomakkeen mukaan pentu oli ennen luovutusta
eläinlääkärin tarkastuksessa kaikin puolin ok. Mitään mainittuja rasitteita ei
ollut. Myöskään pennun vanhemmilta ei ollut ainakaan meidän tietoomme tulleita
perintötekijöihin liittyviä rasitteita, jollei fieldspanielille tyypillisiä
rodunmukaisia ominaisuuksia/rasitteita (lurppakorvia, suhteellisen pitkää
selkää, suhteellisen avoimia silmiä) oteta huomioon. Luovutuksen jälkeen Niksua
on tutkittu ja hoidettu normaalien rokotuksien lisäksi pääosin rähmivien
silmien, iho-oireiden, eturauhasvaivojen ja selkä- tai lonkkakipujen vuoksi.
Lukijan on syytä huomioida, että tämän sivuston esimerkkikoira ja sen mukaan tehdyt laskelmat ovat vain yhden koiran ja yhden koiraperheen esimerkki. Laskelmien tekemisessä on auttanut perheemme ammattimatemaatikko.
Niksun taustatiedot
Niksulle emme hankkineet koiravakuutusta. Koiran olemme hoidattaneet Jyväskylässä aina samalla
eläinlääkäriasemalla, ellei yhtä päivystystä vaatinutta tapausta oteta
huomioon. Muutettuamme vuoden 2016 tammikuussa pääkaupunkiseudulle, siirsimme
koiran hoitosuhteen Vantaalle. Laskelmissa on oletettu, että myös vakuutusyhtiö
olisi hyväksynyt hoidot juuri näissä toimipaikoissa.
Laskelma on tehty Tapiolan Koiran eläinlääkärikuluvakuutuksen
mukaan. Vakuutusmaksujen suuruudet perustuvat tarjoukseen, joka on pyydetty
Tapiolasta 20.10.2016. Tarjous on laskettu sen mukaan, että fieldspanieli Niksu
syntyisi tulevana vuodenvaihteena. Lisäksi vakuutuksessa olisi vaadittu
kotivakuutuksen siirtämistä Tapiolaan, mutta laskelmaan on otettu mukaan vain
koiravakuutuksen hinta. Myös esimerkiksi If:ltä ostettuna koiravakuutus vaatisi
kotivakuutuksen samasta yhtiöstä. Pohjola/OP:llä taas ainakin vakuutuksenehdot
olisivat olleet vakuutuksenottajan kannalta epäedullisemmat: omavastuun ja sen
ylittävän osuuden prosenttimäärät olivat suuremmat kuin Tapiolassa.
Laskelmassa on kaksi versiota. Toisessa korvauskulukatoksi
on laskettu Tapiolan vaihtoehtojen mukaisesti 1000 euroa vakuutuskaudessa
(vuodessa) ja toisessa 1700 euroa vakuutuskaudessa (vuodessa). Vaikka Niksu on
syntynyt maaliskuussa, on vakuutuskaudeksi oletettu yksinkertaisuuden vuoksi
kalenterivuosi. Lisäksi laskelmassa on annettu ehdoiksi Tapiolan ehto: ”Vakuutuksessa
on eläinlääkärikäyntikohtainen omavastuu, joka on 60 euroa ja 25 % sen
ylittävistä kuluista. Erillisten lääkeostojen omavastuu on 25 %, kun kyseessä
on eläinlääkärikäynnin yhteydessä sairauden tai tapaturman hoitoon määrätty
jatkohoitolääke.” Jatkohoitolääkkeet on jätetty laskelmasta kuitenkin pois.
Niiden määrä olisi koko koiran elinajalta noin 100 euroa, eli korvaussumma 25
euroa jakautuisi etenkin viimeisimmille vuosille, ellei ylittäisi
korvauskattoa.
On syytä mainita, etteivät nämä laskelmassa esiintyvät
eläinlääkärimaksut kata tietenkään kaikkia
eläinlääkäriin tai koiran terveyteen viittaavia kuluja, mitä Niksusta on
aiheutunut. Lisäksi on rokotuksia, punkinestoaineita ja punkkipihtejä,
madotuslääkkeitä, kynsileikkureita, turkinhoitokuluja ja kaikkea muuta, mitä
koiran ylläpitokuluihin yleensä kuuluu. Rokotusten hinta on ollut tähän asti n. 300
euroa ja muiden kulujen määrän arviolta noin 100 euroa vuosittain. Lisäksi
koiran kuivamuonaa kuluu arviolta noin 400 euron arvosta vuosittain. Laskelmassa oletetaan todenmukaisesti, että koiran kastraatio ei ole johtunut sairaudesta, joten sitä ei ole otettu mukaan laskelmaan. Lisäksi on oletettu todenmukaisesti, että vakuutus korvaa muutoinkin vain sairaudet ja tapaturmat, eli ei esim. rokotuksia.
Koiran terveyshistoria on lyhykäisyydessään seuraava: Alle
vuoden ikäisenä koiran silmät tarkastettiin rähmimisen vuoksi ja todettiin
hienoinen lateraalinurkan kiertymä, joka on lieventynyt koiran kasvaessa.
Vuoden iässä tuli kennelyskää ja leuassa märki hetken haava. Lisäksi
metsäreissulta löytynyt ikkunalasi aiheutti repeämän anturaan. Kaksivuotiaana
koira otti eturauhastulehduksen, joka vaati myös antibiootin vaihtamisen.
Kolmevuotiaana koiran hännänalus tulehtui joko kesän kuuman kelin ja uimisen
seurauksena tai jonkun allergisen reaktion vuoksi. Oireita hoidettiin
seuraavanakin vuonna, kun ongelma kroonistui. Koira sai myös rasitusvamman
etujalkaansa ja metsäreissulla korren silmänsä sisään. Viimeisenä ovat mukaan
muuton yhteydessä alkaneet kovat selkä-/lonkkakivut, joihin myötävaikuttivat
epäilemättä uuden kodin todella liukkaat lattiat. Selkä ja lonkat kuvattiin
lopulta magneettikuvauslaitteella ja todettiin välilevytyrä, johon ei vaadittu
operaatiota. Liikkuvuutta lisäävä metsälenkkeily ja tottuminen lattioiden
liukkauteen on parantanut koiran vaivat, joskin joidenkin rankempien päivien
jälkeen on syytä antaa yhä Metacamia ylläpitoannoksina.
No, olisiko vakuutus kannattanut?
Laskelman lopputulema
on seuraava: Koiravakuutuksen ottaminen ei olisi ollut kannattavaa. Jos
olisimme ottaneet vakuutuksen, jossa korvauskatto olisi ollut vuodessa 1000
euroa, olisi vakuutuksen hinta ollut 353,33 euroa vuodessa. Jos taas
vakuutuskatoksi olisi laitettu 1700 euroa, olisi vakuutuksen hinta ollut 434,83
euroa vuodessa. Pienemmällä vakuutuskatolla olisimme maksaneet kuuden vuoden
aikana 1766,65 euroa vakuutusmaksuja, kun taas vakuutusten korvaama summa olisi
ollut 1717,87 euroa. Suuremmalla korvauskatolla olisimme maksaneet kuudessa
vuodessa 2174,15 euroa vakuutusmaksuja, kun taas korvauksia olisi tullut
1887,20 euroa. Pienistä eläinlääkärikäynneistä emme olisi saaneet juuri mitään
takaisin.
Koiravakuutetun perheen kannalta olisikin rahallisesti järkevintä,
että koira sairastaisi kerran vuodessa ja siten, että eläinlääkärilasku olisi
juuri tuon korvauskaton mukainen. Terveelle koiralle vakuutus olisi tietysti
pelkkää rahanhukkaa.